Etsimme nuoria naisia mukaan Milla Magiat -ryhmään Kuopion seudulta

KuoHuLab-hankkeen Milla Magiat-ryhmä käynnistyy 18.9.2018

”Oman elämänsä Milla Magioiden kanssa luomme omanlaisemme ryhmän. Toiminta suunnitellaan yhdessä ja se voi olla miltei mitä tahansa museovierailuista ja kahvitteluista eläinten kanssa puuhasteluun tai käsillä tekemiseen. Tavoitteena on tarjota naisille yhteisöllisyyden kokemuksia ja yhden kiintopisteen arkeen lisää. Toivottavasti uskallamme vähän myös haastaa itseämme ja kokeilla uusia asioita. Turvallisen ryhmän kanssa on helppo ottaa askel uudenlaiseen ympäristöön tai taidon opetteluun.”, kertoo hankkeen kehittämisasiantuntija Sani Kuosmanen.

Sani Kuosmanen, KuoHuLab-hankkeen kehittämisasiantuntija

 

Milla Magiat- ryhmäkokeilu on osa ‘ Esteetön kommunikointi ja osallistuminen’ -innovaatioalustan pilotteja, joissa tavoitteena on kokeilla uudenlaisia tapoja edistää ja parantaa kommunikaatiota kuntalaisten ja Kuopion kaupungin toimijoiden välillä. KuoHuLab-hankkeessa pyritään kokeilujen kautta löytämään keinoja kommunikoinnin ja osallistumisen esteiden poistamiseen.  Ne voivat  liittyä esimerkiksi  kieleen, vuorovaikutukseen tai tiedonsaantiin Myös ihmisen uskomukset tai ennakkoluulot voivat toimia esteinä kommunikaatiolle ja osallistumiselle.