Yhteisölliset biisipajat ilahduttivat Pohjois-Savossa

KuoHuLab-hankkeen yhtenä toimintona järjestettiin popupasukastupatempauksia Kuopion kaupungin maaseutumaisilla alueillaTempausten yhteydessä hanke toteutti yhteisölliset biisipajat, joissa tapahtumaan paikalle tulleet saivat tutustua sanoittamisen ja säveltämisen maailmaan musiikkipedagogi (AMK) Antti Raekallion ohjauksessa.  

Kitaran_ ja_muistiipanovälineiden_äärellä_villasukissa_istuva_ihminen.
KuoHuLabin biisipajoissa taide ymmärrettiin arjessa kaikkia koskettavana. Kuvituskuva.
Kuva: Haley Powers/ Unsplash

Asukastupatempaukset järjestettiin kuntaliitoksen myötä Kuopioon vuonna 2017 liittyneillä alueilla, Juankosken kuntakeskuksessa sekä Säyneisen ja Muuruveden kylissä. Kullakin alueella on vahva oma paikallisidentiteetti, ja Muuruveden kylä saikin oman kansallislaulunsa 2019 syysmarkkinoiden biisipajassa.   

Raekallio toimi myös mentorina Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelija Antti Tenovirralle, joka puolestaan järjesti yhteisölliset biisipajat Särkiniemen asukastuvalla. Tenovirta toteutti asukastupakävijöille neljä erillistä työpajaa ja tästä toiminnasta on luettavissa oma blogi-kirjoituksensa “Biisipaja tekee laulun luomisesta koko kansan taidon”. Asukastuvalla toteutetut biisipajat osoittivat, miten ihmiset voivat innostua yhteisestä musiikin tekemisestä kynnyksen ollessa tarpeeksi matalalla.  

Humakin hankkeissa musiikilla osallistetaan yksilöjä ja yhteisöjä  

Humanistisen ammattikorkeakouluLähellä lähiössä -hankkeessa toteutettiin vuosina 2016 –2017 Biisihautomoja Sanoittamalla kaupunginomistajaksi –hanke toimi Humakissa vuosina 2018 –2019 ja tällöin rakentui Biisisanoittamo-konsepti. Metsähallituksella yhteistyökumppaneineen on käynnissä BeetlesLife –hanke, jossa Humak ylläpitää sanoituskilpailua Suomen uhanalaisista eläin- ja kasvilajeista.  

Humakin lehtori Minna Hautio on pohtinut blogissaan “Itse sanoitetut elämät” Biisisanoittamo-konseptia. Hän nosti merkittävinä tekijöinä ohjaamisen ammatillisuuden, ammattilaisen ohjausprosessin riittävän keston sekä identiteettityön.  

KuoHuLab-hankkeessa on kokeiltu miten jo yksittäinen työpaja voi toimia yhteisötaiteen alustana. Ammatillisen ohjauksen lisäksi on tarkasteltu miten vahvan musiikillisen osaamisen omaava yhteisöpedagogiopiskelija voi toimia musiikkiin innostajana. Yksilön identiteettityön ohella näkökulmana oli myös yhteisön identiteetti ja sen vahvistaminen

KuoHuLab-hankkeen projektipäällikkö Anniina Aunola tiivistää biisipajojen merkityksiä:

Näen KuoHuLabin biisipajaosana moniäänistä jatkumoa, jossa taide nähdään arjessa kaikkia koskettavana. Taiteessa niin yksilöt kuin yhteisöt vahvistuvat ja voivat kommunikoida sellaisella tasolla, johon pelkkä puhe ei kykene. Yhteisöllisissä biisipajoissa mahdollistuu luonteva läsnäolo erilaisten ihmisten kesken, yhteisen asian äärellä, yhteistä tavoitetta kohti toimien.

Kirjoittajat: Anniiina Aunola ja Erja Anttonen  

 **

MUURUVEDEN KANSALLISLAULU  

säv. ja san. Antti Raekallio ja Muuruveden 2019 Syysmarkkinoiden osallistujat  

Järveltä kuuluu jyske laivan 

Se lähellä rantaa on aivan 

Vanha vesireitti kutsuu luo kulkureita 

kohti Muuruveden laitureita 

  

Kahvilassa sataman tarinoita kertoo 

Se mies, joka särille pit mertoo 

Ja tuntuuhan sitä riittävän sitä kalaa 

Kun kalamies vesiltä palaa 

  

Sielu siellä lepää 

On helppo hengittää 

Kun Muuruveden yllä kurjet lentää ;,; 

  

Kyllä mielellään perunoita kuokkii 

Kun taas luonto luomua ruokkii 

Kuokkipa sitä muamieskoululla 

Tai omalla vanhalla pellolla 

 

Sielu siellä lepää 

On helppo hengittää 

Kun Muuruveden yllä kurjet lentää ;, 

  

Kun talkoita puuhasi Hämäläisen pojat 

Niin korjattiin talot ja kaivettiin ojat 

Esimerkkinä vaikka Kylätalo 

Ovat ihmiset kylänsä valo 

  

Sielu siellä lepää 

On helppo hengittää 

Kun Muuruveden yllä kurjet lentää ;,; 

MUURUVEDEN KANSALLISLAULU (sanat)